Polttarit juhlittu kunnialla, siis ei omat vaan ystävän, joka sanoo elokuussa tahdon... Koirat oli porukoilla mökillä hoidossa ja sen näkee taas, ne kun saa olla siellä kuin elo pellossa. Noo, on siinä etunsakin. Molemmat olivat äityneet uimaan Saimaan aallokoissa, hyvä niin kun viikonloppuna oli aika helteiset kelit.

Mutta, agirotu lähenee ja perjantaina sitten starttaa taas ääriään myöten pakattu pasaatti kohti Nastolaa. B&B on varattuna, tai pikemmin porukat on kotoaan häädettyinä, jotta talo voipi vastaanottaa lauman gööttejä ja niiden ihmisiä, se toinen B on hoidettava itse. Tuumasinkin eilen kun kysyttiin koiramäärää, että 7-8 räksyttäjää naapureita sulostuttamassa... 

Tällä viikolla on siis tiedossa helteisiä treenejä, katsotaan josko poikeittais taas juoksuttamaan 4kk ikäistä Entsoa, joka on siis logotto -poika ja asuu Näsijärven rannalla... viime viikollakin sopivasti poikettiin siellä ja pojat sai uiskia Näsijärven viileissä vesissä kun hihnanjatke juorusi työasioita.

Agirotua kuitenkin odotellessa. Kuvia edellisvuosien varrelta...

Topi Agirodussa vuonna 2006 Janakkalassa. Meidän ensimmäinen Agirotu -tapahtuma ja samalla ensimmäinen agilitykesä... helteinen as hell.

Agirotu 2007 Vöyrillä, kuvassa alojoukkueen kokoonpano sijoituksella 1. Vettä tuli koko viikonloppu...

Agirotu Ylöjärvellä 2008. Kilpailevissa Pirun Taitavat sijoituksella 2. Paistoi ja satoi vähän vuorotellen, oli kylmä.

Limppu aloitti Ylöjärvellä Agirotu -perinteen, eli Limpun ensimmäinen Agirotu -tapahtuma. Ykkösten kisoissa hylkäännyttiin eikä Limppu kisannut joukkueessa tällä kertaa...

Nastolassa kuitenkin kisaavat molemmat niin yksilö- kuin joukkuekisoissakin. Katsotaan kuin käy, sillä Topin joukkueella tavoitteena kirkastaa viime vuoden sijoitus ja Limppu kisaa toisessa yhdistyksen "dream teamissä"... tosin näin kun sanon, niin saldona Topille miljoona virhettä ja Limppu karkaa radalta haukkumaan tuomarin tai ratahenkilön tai jonkun katsojan, joka on vaan sattunut katsomaan kohti hänen ylhäisyyttään...

Tällaisesta rääpäleestä...

... kasvoi tällainen köötti!

Ohi on.

Kotona siis jälleen ja takana aivan mahtava kisaviikonloppu pohjoisessa Suomessa, yli tuhat ajettua kilometriä, monta tuhatta käveltyä askelta, useita juostuja ratoja, fiiliksiä ja suuren suuria tunteita. Me lähdettiin Evan kanssa ajelemaan Tornioon torstain ja perjantain välisenä yönä. Kävin siis hakemassa Evan ja Ansan mukaan puoli kahdelta ja starttasimme kohti agilityn SM-kisoja. Yön hiljaisina tunteina oli hyvä ajella kun tiellä ei ollut juurikaan muuta liikennettä, mitä nyt muutama rusakko tuli vastaan tien reunassa. Viitasaarella pysähdyttiin jaloittelemaan ja ulkoiluttamaan koiria ja taas matka jatkui... Oulussa sitten siinä aamulla puoli seitsemän aikaan pysähdyttiin syömään aamiaista ja ulkoiluttamaan koiria, jotka siis matkasivat rauhallisina passatin takakontissa omissa häkeissään. Kisapaikalle saavuimme siinä hieman ennen yhdeksään ja iskimme teltan pystyyn ja kisafiilis alkoi nostaa päätään.

Perjantaina oli luvassa kaksi kisaa kaikille luokille, Limppu tosin oli tällä kertaa turistina mukana, sillä oli jo ihan riittävästi tälle ohjaajalle, että palikat pysyivät kasassa ton yhdenkin koiran kanssa. Tuomarina mineillä oli Anders Virtanen ja Topin kanssa tehtiin kaksi muuten hyvää rataa, mutta ensimmäisellä huono ohjaus ja yhden esteen ohi. Tulos siis ekalta radalta vitonen, toiselta saatiin nolla mutta sijoitus oli 9. (tähän tosin mainittava, että luokassa oli 89 osallistujaa, joten toi tulos lienee ihan ookoo...). Alusta tuntui ditan alla suht hyvältä, olihan se keinonurmipohja ja hiekkaa joukossa ikään kuin liukuesteenä. Kun sitten illan suussa pääsimme Kemiin hotellille, painoi se ajettu yö ja kisapäivä jaloissa ja silmäluomissa. Mä en muista milloin viimeksi olen ollut niin väsynyt kun perjantaina illalla.

Lauantaiaamu alkoi yhdeksältä joukkuekisan rataan tutustumisella. Itse kisasin kolmantena Topilla, joten oli hyvää aikaa seurata muiden suorituksia ja tietysti kannustaa omia joukkuekavereita, Siniä ja Liinaa, Päiviä ja Pirua ja tietysti myöhemmin päivällä ankkureita eli Päiviä ja Leilaa. Rata ei ollut järin hankala, tuomarina minien joukkuekisassa oli Asko Jokinen ja avustavana tuomarina Eija Berglund, mutta onnistuin silti hylkääntymään Topin kanssa. Meillä (kuten aika moni sen tietääkin...) on ollut ja on edelleen pienoinen kontaktiongelma ja puomin alastulolta oli takaavienti seuraavalle esteelle ja sekunnin sadasosaksi jäin tuijottamaan tuomaria, että tuliko vitonen vai ei ja Topi pääsi selän taakse. Kun sitä sitten otin kiinni, singahti se esteelle ja hyppäsi sen väärään suuntaan. Levekin minijoukkueelle siis tuloksena hylkäys koska aikaisemmin oli Päivi ehtinyt hylkääntymään Pirulla, joten meidän osalla oli tulos tai ulos. Ja tulos oli ulos.

Lauantaina näkyi muitakin gööttejä paikalla kun Vaasan joukkueessa kisasi Merja Romilla, kemiläisillä oli muonavahvuudessa Anssi ja Sentti ja Rovaniemen joukkueessa Tami, tosin varakuskin kanssa, sillä Tamin oma ohjaaja parantelee polveaan. Kovasti lähetämme tsempityksiä Saanalle ja toivomme näkevämme heidät jälleen radalla. Lauantaina päästiin sitten vähän aikaisemmin starttaamaan majapaikkaamme ja hotellille tultuamme nappasimme koirat autosta ja lenkitimme ne hotellia vastapäästä olevassa puistossa. Ja mikä puisto se oli... aivan upea niemenkärki koirapuistona! Topi, Limppu ja Ansa juoksivat kuin viirapäät ja ehtivät ne kahlailemaan meressäkin... kova yritys oli ottaa niistä kuvia, mutta kuten aika moni tietääkin, lähes aina ne on niitä peppukuvia.

Limppu taiteilee rannalla...

Kolmikko rantavedessä...

Jaahas, mitäs tuolla on?

Jätkät hei, mihin te hävisitte?

Suununtaiaamu valkeni sateisena. Oltiin jo illalla jännitetty, että mitä keliä on luvassa kun uutisissa väitettiin, että jonkinmloinen saderintama olisi tulossa. Onneksi oltiin siihenkin varauduttu, eli mukana oli sadekamppeet koska yleensä silloin kun on varautunut, niin ei todellakaan niitä kamppeita tarvita. Noh, ei oltu niin onnekkaita mutta onneksi ei satanut kaatamalla... Sunnuntaina oli sitten vuorossa yksilökisat, missä siitä kirkkaimmasta oli saapunut kamppailemaan 129 koirakkoa. Tosin tähän väliin on pakkoa sanoa, että ainahan sitä yrittää voi mutta Suomen top kymppiin ei ole kovin monella asiaa vaikka niin luulevatkin... se, että pärjää jossain takahikiän pikkukisoissa, ei todellakaan tarkoita automaattisesti, että pärjäisi näissä karkeloissa. Kuten saimme siis huomata jo hyppyradan jälkeen.

Ensimmäisenä oli vuorossa Asko Jokisen suunnittelema hyppyrata, jossa oli viisi suoraa putkea. Ou jee... Mehän ei koskaan olla pärjätty tällaisilla juoksuradoilla koska yksinkertaisesti mä en pysty juoksemaan niin kovaa. Tällä radalla oli helppo pärjätä sellaisilla koirilla, jotka kulkevat jaloissa ja ohjaaja pystyy vedättämään koiraa tai ohjaajat juoksevat yksinkertaisesti niin lujaa, että koira ei pääse hanskasta... Hyppyradalla nähtiin upeita suorituksia kun Suomen huiput yksi toisensa jälkeen lunastivat paikkansa finaalissa mutta samalla nähtiin suuria pettymyksiä kun osa huipuista hylkääntyi mm. liukkaan radan vuoksi... Topin kanssa tehtiin ratavirheetön suoritus mutta tosiaan, meille nämä juoksuradat ovat "kuolemaksi" ja ehkä olisi mahdollisuus olla parempaan aikaan mutta muutama kaarros (joihin ei siis tällä radalla ollut varaa koska etenemä oli yli 4m/s) ja ylitettiin ihanneaika 2,44 sekunnilla. Jännityksellä odotettiin, että riittääkö se finaalipaikkaan. Tavoittena mulla oli päästä starttaamaan finaaliradalle ja loppuviimein olimmekin tässä 50 parhaan joukossa. Finaalissa starttasivat lisäksi Päivi ja Piru, Sari ja Vega (Hukka-Putki) sekä Sirkku ja Jonni (Joensuun Agilityurheilijat).

Minien finaali alkoi kolmen jälkeen ja koska itse tiesin, että meillä ei ole sen aikavirheen takia mitään toivoa kympin sakkiin (tai edes sinne top 20 joukkoon), joten otin radan hyvänä kokemuksena. Anders Virtasen agilityrata ei ollut vaikea mutta luonnollisesti siinä oli pari kohtaa, missä olisi mahdollisuus mennä vikaan. Alku lähti hyvin ja sain kunnon vauhdin ja jostain syystä silmäkulmasta katsoin, että yksi pujottelun väli jäi tekemättä ja kun olin pysäyttämässä koiraa ja korjaamassa, sujahti se putkeen... silloin luulin, että me oltiin hylkäännytty ja jatkoin ehkä hieman lepsuillen maaliin ottaen puomin alastulolta kontaktivirheen... voitte kuvitella tunteen kun maalissa tajusin kuuluttajan sanovat, että hylyn sijaan meille tuli vitonen. Hitto, että otti päähän! Perkele. Lopullinen sijoitus oli kuitenkin 29. joten saamme olla tyytyväisiä, että emme olleet viimeisiä

Finaalissa loppua ja kärkeä kohden tunnelma tiivistyi kun toinen toisensa jälkeen 20 parasta suoritti radan. Näiden 20 parhaan joukossa starttasivat myös Sari ja Vega sekä Päivi ja Leila. Tunnelma oli todella korkealla kun koirakot suorittivat rataa ja puhtaista suorituksista seurasi raikuvat aplodit kullekin koirakolle. Mitä lähemmäs kärkeä mentiin, sitä suurempia tunteita koettiin mm. kun järjestävän seuran pronssimitalissa kiinni ollut koirakko aivan radan viime metreillä veti yhdestä esteestä ohi, pettymys ohjaajan olemuksessa oli sanoin kuvaamaton. Toiseksi viimeisenä radalla lähti halliseva Suomen Mestari, joka upealla ja nopealla suorituksellaan vei tänäkin vuonna voiton. Se oli henkeäsalpaavaa katseltavaa kun koiran ja ohjaajan yhteistyö on saumatonta ja kuinka este toisensa jälkeen yleisö pidätti hengitystään ja kuinka loppua kohden koirakon seurakaverit eivät meinanneet pysyä nahoissaan kunnes koira ylitti maalilinjan ilman yhden ainoatakaan virhettä ja näyttötaululle ilmestyi aika. Tämä tunne on itse koettava, sitä ei pysty kuvailemaan. Suuri kumarrus täältäkin Jannelle!

Ja koska kello alkoi siinä vaiheessa olla jo paljon, kokosimme kimpsut ja kampsut. Koirille ruokaa ja ulkoilua, kisakirjat ja hei_hei Tornio. Kotimatka alkoi hieman kuuden jälkeen auringon vielä paistaessa... yhden aikaan yöllä kurvasin Evan pihaan ja jätin heidät purkamaan omia tavaroitaan ja jatkoin kotiin. Väsymys alkoi painaa enkä jaksanut autosta tuoda kuin vaatekassin, kaikki häkit, teltat ja muut romppeet jäi odottamaan maanantaita. Ja uskokaa tai älkää... oli aamulla töissä klo 08.00, neljän ja puolen tunnin unien ja vajaan seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen. Tosin tiukkaa teki mutta mitä sitä ei olisi harrastuksen eteen valmis tekemään.

Kesä jatkuu agilityn ja muiden juttujen merkeissä. Seuraavan kerran kisaammekin sitten Agirodussa, tapahtumassa, mikä ei säästä perheen koiraakaan...

Ja peeäs: tämän reissun jälkeen nostan hattua ja kumarran pohjoisen agilityväelle jos ja kun tänne etelämmäksi saapuvat kisaamaan.

No niin. Huomenna se sitten alkaa, tämän vuoden tärkeimmät karkelot, Pohjan Stadionilla Torniossa. Matkaan starttaa ensi yönä autolastillinen gööttejä, ohjaajat sekä uskomaton määrä tavaraa... on telttaa, häkkiä jos jonkin sorttista, tuolia ja vaatetta... on kumppareita ja t-paitoja, hyttysmyrkkyä ja aurinkovoidetta. Miten sitä yksi ihminen tarviikin noin paljon tavaraa? Ja vain muutamaksi päiväksi?  Alustava laskeutumisaika kisapaikalle on klo 10 huomenna aamulla... matkahan siis taittuu Tampereelta Jyväskylään ja sitten Viitasaaren läpi aina Ouluun, Kemin ohi aina sinne Torniojokilaaksoon...

Viime yö tuli nukuttua hieman huonosti, muutaman viikon takainen kompurointi aiheuttaa päänvaivaa (tai pikemmin polvivaivaa). Tosin eilen kävin sitä hoidattamassa ja tänään haettu kortisonipiikki sekä vahvempia särkylääkkeitä. Autoon on jo pakattu polvituki ja ditat, ne on koiran papereiden ja kisakirjan lisäksi ne tärkeimmät tavarat... muita saa kaupasta, tarvittaessa.

Kiitos kaikille, jotka ovat lähettäneet terveisiä, kannustaneet ja ovat hengessä mukana.

Viimeinen viikonloppu ennen agilityn sm-karkeloita... pakko tunnustaa, että hieman jo jännittää kun loppuviikosta oli kisakirje kolahtanut sähköpostilaatikkoon. No, enää ei juurikaan treenaaminen auta, lähinnä se on oman pääkopan treenaamista. Siispä viikonloppuna olemme taituroineet tokon ja agilityn saralla, tosin ei millään kovin mairittelevilla tuloksilla.

Lauantaina oli Levekin toko. Topin kanssa (vaikka lupasin ja vannoin olla kiusaamatta kanssakilpailijoita) osallistuin avoimeen luokkaan jo 9. kerran. Kuten aikaisemmin kirjoitin, sitten kun se 15 tulee täyteen niin lupaan lopettaa ja tunnustaa olevani paska ohjaaja. Tuomarina oli Saija Pollari ja kolmostulos... the story of my life. Ja miten meni... paikalla makuu 8, jouduin sanomaan kaksi sivu -käskyä lopussa. Topi olla jökötti maassa. Positiivista, koira ei piipannut eikä haukkunnut. Seuraaminen 10, se oli todella hieno. Liikkeestä maahan meno 10, sekin oli upea. Topi putoaa kun kivi maahan... liikkeestä seisomaan jääminen 9, katsoin olan yli, että jäihän se seisomaan, näyttävi liike kun koira pysähtyy kuin seinään. Luoksetulo 5, meni läpijuoksuksi kun a) vaihdoin erilaiseen käsimerkkiin ja b) jännitin niin kovasti, että merkki oli huono, koira ei siis tajunnut mitä pitää tehdä. Nouto 6,5. Tässä kävi niin, että upeasti meni aina siihen asti kun tuli kapulan palautus. Topi pudotti sen maahan ja otti uudestaan suuhun, perusasento vino. Lisää harjoittelua siis. Kaukokäskyt nollille... tää vituttaa ja rankasti. Kolmoiskäsky maahan menoon ENNEN koko liikesarjan aloittamista, kaukokäskyt upeat. Hyppy 9,5 enkä nyt muista mistä lähti se 0,5 pistettä. Kokonaisvaikutelma 10, tuomari kehui yhteistyötä, joka oli saumatonta. Loppupisteet 139, että ei lähelläkään sitä hemmetin ykköstulosta... Ohjaajaa kun jännittää niin sitä tulee sabotoitua koiran suorittaminen, kaikki nää virheet olis olleet vältettävissä, mm. se kaukoköskyjen eka maahan -käsky kun olis ollut normaalilla äänellä eikä kimeästi piipittäen... jep_jep.

Sunnuntaina liideltiin Sorsapuiston kentällä, Limpulla yksi kakkosten agilityrata. Menin sitten ohjaamaan koiran väärälle esteelle, hylky siis. Topilla kaksi kolmosten agilityrataa, ekalla huolimaton ohjaus ja koira ohi yhden esteen, tulos siis 5 mutta aika -8 ja jotain. Tosin voittajalle hävittiin se maagiset 5 sekuntia, ei taida olla toivoa Torniossa meillä... voittaja pisteli -14 ja vähän päälle. Toinen rata oli eka rata mutta väärinpäin ja siinä sitten menin tekemään pikkupikku vekin ja koira singahti puomin sijaan A:lle... se siitä sitten. Ei kovin vakuuttavaa menoa, ei. Mutta nämä kisat näyttivät, että Pirkanmaalta lähtee todella kovatasoista porukkaa ensi viikonvaihteen kekkereihin, siinä ei kyllä tavan töppöjalka pärjää. No, toivottavasti päästään edes starttaamaan kakkosradalle, se on tavoite tänä vuonna. Joukkuekisaan toivotaan puhdasta suoritusta ja perjantain kisoihin kahta hyvää rataa.

Tuleva viikko onkin sitten viimeistelyä, vähän kontaktiharjoittelua ja torstain ja perjantain välisenä yönä sitten lähdemme matkaan. Kisareportaasia tiedossa jossain vaiheessa, ehkä, ja sitten pidetäänkin vähän taukoa kisaamisessa. Mähän tein tässä taannoin lupauksen, että ei alkoholipitoisia juomia ennen sm-kisoja (ja se pitänyt, uskokaa tai älkää...) eli luvassa hulvatonta menoa kera ystävien jussina ja viini tulee virtaamaan.